Huuhkajat murskasi Liechtensteinin Helsingissä ja varmisti EM-kisapaikan

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue voitti perjantai-iltana Liechtensteinin Helsingin Telia 5G Areenalla lukemin 3-0. Samalla Suomi varmisti paikkansa ensi kesänä pelattavaan EM-lopputurnaukseen.

Suomalainen jalkapallo sai historiallisia uutisia perjantaina. Huuhkajien 3-0-lukemin Helsingin Töölön Telia 5G Areenalla tullut voitto Liechtensteinista merkitsee sitä, että Suomi varmisti EM-karsintojen J-lohkon kakkossijan ja pelaa sen myötä ensi kesän EM-lopputurnauksessa.

Arvokisapaikka on miesten maajoukkueelle historian ensimmäinen. Suomi on kerännyt yhdeksästä karsintaottelustaan 18 pistettä ja on näin ollen tavoittamattomissa kakkossijalla. Lohkon voittaa varmuudella jo ennen nykyistä maaottelutaukoa lohkovoiton varmistanut Italia.

Suomen startti peliin oli odotetunlainen vetäytyvää vierasjoukkuetta vastaan. Se hallitsi koko avausjaksoa mielin määrin, ja Lukas Hradecky joutui torjumaan vain kerran. Huuhkajat sai pallon maalin jo kuudennella minuutilla, kun Jasse Tuominen syötti Pyry Soirille, joka pisti pallon sisään. Kotijoukkueen harmiksi tilanne oli kuitenkin paitsio.

Vartti myöhemmin Suomi siirtyi johtoon. Teemu Pukki teki vahvan esityön, ja pallo jäi pyörimään rangaistusalueelle. Tuomisella oli lopulta suhteellisen vaivaton työ sijoitaa pallo etunurkkaan. Maali oli Tuomiselle ensimmäinen A-maajoukkueessa.

Tuominen sai hyvän tontin toiseen osumaan 37. minuutilla. Lahtelaisen läheltä tullut viimeistely-yritys painui kuitenkin yli maalin.

Pian tämän jälkeen Pukki laukoi tulisesti rangaistusalueen ulkopuolelta kohti vasenta nurkkaa, mutta Benjamin Büchel venyi mainioon torjuntaan.

Heti perään Pukki oli pistää pallon verkkoon, mutta vierasjoukkueen puolustus pelasti pallon viime hetkillä päätyrajan yli.

Toisen jakson Suomi aloitti väkevästi. Tuominen puski heti alkuhetkillä tolppaan, ja ennen tunnin täyttymistä Robin Lod laukoi vain hiukan ohi vasemman tolpan.

Suomi sai 63. minuutilla rangaistuspotkun, kun Soiri kaadettiin boksin sisällä. Ampumaan asettui Pukki, joka ei erehtynyt vaan sijoitti 2-0-lukemat varmasti 11-metrisestä. Maali oli kotkalaishyökkääjälle jo kahdeksas kuluvassa karsinnassa.

Suomi suoritti ensimmäisen vaihdon 71. minuutilla. Kapteeni Tim Sparv teki tilaa Joni Kaukolle. Sparv asteli kentältä valtavien aplodien saattelemana, ja kapteenin nauha vaihtui Paulus Arajuurelle.

Pukki teki maajoukkueuransa 24:nnen maalin pelin 75. minuutilla. Norwichin kärkipelaaja kiersi maalivahti Büchelin ja laukoi ensin päin maaliviivan tuntumassa seissyttä puolustajaa, jonka kautta pallo kimposi takaisin Pukille. Toisesta saumastaan Pukki ei enää erehtynyt vaan sijoitti 3-0-lukemat taululle.

78. minuutilla Markku Kanerva päätti vaihtaa Soirin tilalle Simon Skrabbin vasemmalle laidalle.

Pukki tuli vaihtoon 84. minuutilla ja sai Sparvin tavoin huimat aplodit Töölön hurmaavaan iltaan saapuneelta yleisöltä. Hänen tilalleen kärkeen tuli Rasmus Karjalainen.

Suomen ottelut jatkuvat maanantaina 18. marraskuuta, kun edessä on EM-karsintojen päätöspeli Kreikkaa vastaan Ateenassa.

Suomi-Liechtenstein 3-0 (1-0)
21' Jasse Tuominen 1-0
63' Teemu Pukki 2-0
75' Pukki 3-0

Huuhkajien kokoonpano:
1 Lukas Hradecky 
2 Paulus Arajuuri
4 Joona Toivio
6 Glen Kamara  
7 Jasse Tuominen
8 Robin Lod
10 Teemu Pukki -> 84. 20 Rasmus Karjalainen
13 Pyry Soiri -> 78. 17 Simon Skrabb
14 Tim Sparv (C) -> 71. 19 Joni Kauko
16 Juha Pirinen
​22 Jukka Raitala

Vaihdossa:
12 Jesse Joronen
23 Anssi Jaakkola
3 Daniel O´Shaughnessy
5 Leo Väisänen
9 Fredrik Jensen
11 Rasmus Schüller
15 Sauli Väisänen
18 Thomas Lam
21 Robert Taylor

  • miesten A-maajoukkue