Huuhkajat kärsi tappion Ukrainalle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

    Huuhkajat kärsi Tampereella 1-2 (0-0)-tappion Ukrainalle. Suomen maalin teki Joel Pohjanpalo.

    Ukrainalaispelaaja pääsi testaamaan Lukas Hradeckya ensimmäisen kerran seitsemännellä minuutilla. Ruslan Malinovskiy laukoi Suomen keskialueen harhasyötön jälkeen, mutta juuri vuoden pelaajaksi valitulla ”Lukella” ei ollut vaikeuksia torjua keskelle suuntautunutta kutia.

    Thomas Lam pääsi laukomaan hyvän haltuunoton jälkeen 16-rajan viivan takaa, mutta matala yritys meni hieman ohi oikealta. Kotiyleisö protestoi rankasti puolen tunnin kohdalla, kun Teemu Pukki kaadettiin rangaistusalueella. Päätuomari Alon Yefet ei kuitenkaan viheltänyt tilanteesta rikettä.

    Ukraina tuli toiselle puoliajalle terävästä ja vain muutama minuutti ehti kulua, kun Andriy Yarmolenko pääsi laukomaan. Kuti painui kuitenkin hyvästä paikasta räikeästi ohi. Ukraina siirtyi johtoon 51. minuutilla. Yarmolenkon hyvä syöttö löysi Suomen linjan takaa Malinovskiyn, jonka jatkon Hradecky selvitti. Irtopalloon ehti Yevhen Konoplyanka, joka viimeisteli vieraiden 1-0-johdon.

    Suomi sai jälleen vajaan tunnin kohdalla erikoistilanteen melko hyvästä paikasta, mutta Robin Lodin laukaus karkasi ohi taka-alakulmasta. Jere Urosta tavoiteltiin pian tämän jälkeen ristipallolla, mutta laiturin ensimmäinen kosketus palloon oli heikko.

    Suomi sai seuraavaksi kaksi huippupaikkaa. Ensin Uronen haki boksista Lodia, mutta Ukraina blokkasi tilanteen. Pukki puolestaan pääsi maalivahdin kanssa nokikkain, kun ukrainalaispakki antoi karmaisevan harhasyötön suoraan Huuhkajat-hyökkääjän jalkaan. ”Teme” laukoi kuitenkin yli maalin. Seuraavaksi Pukki puski Kasper Hämäläisen keskityksestä, mutta Andriy Pyatov koppasi pallon.

    Suomi tasoitti 72. minuutilla. Jukka Raitala käänsi hyökkäyksen oikealle keskityksellä, josta ukrainalaispelaaja puski pallon oman maalinsa ylärimaan. Juuri vaihdosta sisään tullut Joel Pohjanpalo oli hyvin hereillä ja puski tasoituksen.

    Ukraina iski heti perään. Yaroslav Rakitskiy keskitti oikealta ja Artem Besedin niittasi 2-1-vierasjohdon. Hämäläinen haki omaa ratkaisua 83. minuutilla, mutta veto nousi yli maalin. Molemmissa päissä nähtiin vielä paikat, mutta lisäosumia ei enää nähty.

    Suomi jatkaa MM-karsintoja syyskuussa Islantia vastaan.

    Suomi-Ukraina 1-2 (0-0)
    51’ 0-1 Yevhen Konoplyanka
    72’ 1-1 Joel Pohjanpalo
    74’ 1-2 Artem Besedin

    Huuhkajien avaus:
    1 Lukas Hradecky
    3 Niklas Moisander (C)
    5 Juhani Ojala
    7 Robin Lod ->> 68. 16 Fredrik Jensen
    10 Teemu Pukki ->> 68. 20 Joel Pohjanpalo.
    13 Kari Arkivuo
    17 Moshtagh Yaghoubi
    18 Jere Uronen ->> 84. 9 Eero Markkanen
    19 Thomas Lam
    21 Kasper Hämäläinen
    22 Jukka Raitala
     
    Vaihdossa:
    12 Jesse Joronen
    23 Anssi Jaakkola
    2 Juha Pirinen
    4 Sauli Väisänen
    6 Valtteri Moren
    8 Mehmet Hetemaj
    11 Riku Riski
    14 Janne Saksela
    15 Markus Halsti