Huono alku harmitti TPV-leirissä

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

TPV taipui perjantaina AC Oululle 0-3. Heikon alun jälkeen TPV sai kuitenkin juonesta kiinni.

AC Oululle ei ole neljän ensimmäisen ottelun aikana tehnyt yhtään maalia. Maalinteossa eivät onnistuneet TPV:kään pelaajat, vaikka muutaman hyvän tilanteen joukkue pystyikin rakentamaan.

TPV:n päävalmentaja Anssi Ylinen luonnehti maaleja erikoisiksi ja 0-1 -maalia lukuun ottamatta näin olikin. AC Oulun ensimmäistä maalia edelsi Ylisen mukaan paha puolustusvirhe vartioinnin pettäessä. Oululaisten toista maalia 66 minuutilla saattoi pitää jopa TPV:n omana maalina ja 0-3 -maali syntyi puolustuksen epäonnistuttua pallon haltuunotossa, jolloin Jere Aallikko pääsi kasvotusten TPV:n maalivahti Tuomas Karjanlahden kanssa.

- Aloitimme huonosti ja ensimmäisen vartin olimme täysin purjeissa. Kun rohkaistumme pelaamaan, niin ottelu muuttui heti tasaisemmaksi. Meillä on edelleen vaikeuksia maalintekopaikkojen luomisessa, Ylinen totesi TPV:n sivuilla.

Kapteeni Tommi Smeets jakoi Ylisen tuntemukset.

- Olimme alussa aivan liian passiivisia ja lähinnä juoksimme vastustajan sekä pallon perässä, Smeets huomautti.

Ylisen virkaveli Mika Lähderinne lähti pelaajineen hakemaan voittoa ja se myös saatiin. AC Oulu jatkoi aiemmista otteluista nähtyä, Lähderinteen sanoin ”jämäkkää puolustamista koko joukkueelta”.

- Puolustuslinja piti meitä pystyssä muutamana vaikeana hetkenä. Toinen jakso oli meiltä suhteellisen fiksua pelaamista, Lähderinne sanoi pressitilaisuudessa.

  • TPV