Huippukesän pelannut Joel Pohjanpalo: ”Huuhkajaottelut jo mielessä”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Joel Pohjanpalo oli yksi niistä Huuhkajapelaajista, jotka osoittivat huippukuntoa koronatauon jälkeen. 

Pohjanpalo käytti näyttöpaikkansa hyväkseen – Leverkusenin omistama pelaaja lainattiin Saksan Kakkosbundesliigan HSV:n riveihin Hampuriin ja verkko heilui tiheästi.

- Lainasiirron tavoitteena oli saada peliaikaa ja tietysti tehdä maaleja. Tavoite onnistui lähes täydellisesti. Yksi juttu ei mennyt suunnitelmien mukaan, Pohjanpalo kertoi.

- Se toteutumaton tavoite oli sarjanousu. Lähdin siitä, että pystyn auttamaan HSV:n nousemaan takaisin Bundesliigaan, sinne missä HSV:n seurana pitäisi olla. Se osa tavoitteesta jäi vajaaksi, Pohjanpalo pohtii harmittavan niukkaa putoamista nousutaistelusta.

Mutta Pohjanpalon – ja Huuhkajien – kannalta oleellisin toteutui. Jo edellisissä EM-karsinnoissa pitkään loukkaantumisten vuoksi sivussa ollut ”Jolle” näytti kahdessa ottelussa, että miehestä todellakin on käyttöä. Ja nyt valmius on vielä parempi.

- Minulle koronatauko oli, ihan vain näin henkilökohtaisesta näkökulmasta, hyvä asia. Pystyin tekemään hyvät harjoittelupohjat ja olin tauon jälkeen todella vahvassa fyysisessä kunnossa. Se varmasti sitten näkyi myös tulostaululla, Pohjanpalo kertoi.

- Nyt sitä samaa työtä tehdään ja odotellaan kauden alkua.

Jatko selvä – tai auki

Joel Pohjanpalolla on vielä kaksi vuotta sopimustaan jäljellä Leverkusenin kanssa. Saksan huippuseuroihin kuuluva ”Werkself” on pitänyt hyökkääjälahjakkuudesta kiinni jo pitkään. Onko nyt sitten tullut aika siihen, että Pohjanpalo murtautuu lopullisesti Leverkusenin pelaavaan miehistöön?

- Siitä tietysti lähdetään. Olen näyttänyt, että pystyn pelaamaan tuolla tasolla. Kilpailu on tietysti huippujoukkueissa huippukova. Enkä usko, että kilpailutilanne mitenkään muuttuu seuraavallakaan kaudella.

- Vielä on turha spekuloida sillä, missä kausi loppujen lopuksi alkaa. Nyt keskityn vain siihen, että olen valmis, kun pelit jatkuvat. Tietysti julkisuudessa spekuloidaan paljon erilaisilla siirroilla, mutta sen voin sanoa, että siirtomarkkinat ovat ymmärtääkseni täysin jäässä juuri tällä hetkellä johtuen poikkeuksellisesta keväästä ja loppukaudesta.

Leverkusen on mukana vielä Eurooppa-liigassa. Kilpailua jatketaan elokuussa. Joel Pohjanpalo ei kuitenkaan saa tulevissa Eurooppa-liigan otteluissa pelata – eikä olla edes Leverkusenin mukana harjoituksissa.

- Koska olin lainalla viime keväänä HSV:ssa, minua ei rekisteröity Eurooppa-liigaan mukaan. Sehän oli tarkoitus pelata jo keväällä loppuun. Koronasääntöjen vuoksi en saa myöskään osallistua joukkueen valmistavalle leirille ennen Eurooppa-liigan jatkumista.

Ilmankin Pohjanpaloakin Lukas Hradeckylla ja Leverkusenilla on hyvä sauma edetä Eurooppa-liigan loppupeleihin. Kun kilpailu keskeytettiin, oli Leverkusen juuri voittanut Glen Kamaran edustaman Glasgow Rangersin vieraskentällä 3-1. Seuraavaksi on vuorossa kotiottelu Rangersia vastaan. Mikäli suurta romahdusta ei tule, Leverkusen jatkaa kahdeksan parhaan joukkoon ja kohtaa seuraavaksi Interin tai Getafen.

- Olen varma, että jätkät hoitavat jatkopaikan noista lähtökohdista. ”Luke” pitää viimeistään siitä huolen, Pohjanpalo vakuuttaa.

- Sitten onkin kova mittari, kun vastaan tulee huippujoukkue Italiasta tai Espanjasta. Mutta Leverkusenilla on hyvä joukkue, kaikki on mahdollista.

Ikävä ollut maajoukkuetta

Koska Joel Pohjanpalo ei saa Eurooppa-liigassa pelata ja Saksan Bundesliiga jatkuu näillä näkymin vasta syyskuun puolivälin jälkeen, saattaa hänen seuraava kilpailullinen ottelu olla Huuhkajapaidassa syyskuun alussa.

- Tältä näyttää juuri nyt. Täytyy myöntää, että maajoukkuetta ja maajoukkuekavereita on ollut ikävä. Vähän tietysti pakosta totuin pitkän toipilasjakson aikana siihen, että pelikavereita ei näe, mutta kyllä niitä pelejä todella odottaa.

- Tietyllä tavalla syyskuun pelit aloittavat uuden valmistautumisjakson EM-lopputurnaukseen. Ja tietysti Nations Leaguen otteluilla on muutakin merkitystä. Tuskin maltan odottaa, että päästään taas yhteen ja pelaamaan Suomen puolesta.

Tätä ennen on kuitenkin vielä jonkin aikaa lomaa. Tiukan kevät- ja kesäpuristuksen jälkeen pieni huili tulee tarpeeseen.

- Otan ihan rennosti, nautin lomasta ja lataan akkuja. En kuitenkaan heitä ihan vapaalle, koska ei sitä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kunto ei pääse rapistumaan, lomallakaan, myös lempinimellä ”Danger” saksalaisessa jalkapallossa tunnettu Joel Pohjanpalo sanoi.

  • Huuhkajat