HJK ja PK-35 Vantaa taistelevat välieräpaikasta

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Suomen Cupin puolivälierät pyörähtävät käyntiin lauantaina HJK:n ja PK-35 Vantaan ottelulla.

PK-35 Vantaa on Klubille tuttu vastustaja, vaikka molempien joukkueiden peliryhmät ovat kokeneet harjoituskauden aikana jonkin verran muutoksia. Vantaalaisten hyökkääjät Kaisa Collin ja Heidi Kollanen sekä keskikenttäpelaaja Eva Nyström siirtyivät ulkomaille pelaamaan. Joukkueeseen ovat kuitenkin liittyneet Tiia Savolainen (TPS), Anna Vlasoff (FC Honka) ja Naisten Liigan viime kauden maalikuningatar Gentjana Rochi (JyPK).

HJK pelasi edellisenä viikonloppuna harjoitusottelun Ilvestä vastaan ja päävalmentaja Joonas Rantasen mukaan joukkueen pelaaminen on parantunut askel kerrallaan. Lauantain ottelusta hän povaa kovaa kamppailua.

– Olemme oikeastaan ensimmäistä kertaa sen tilanteen edessä, että tulos määrittää onnistumista ja totta kai haluamme Suomen Cupissa jatkoon. Emme kuitenkaan voi oikaista oman pelin kehittämistä vaan töitä on tehtävä viikko kerralla. Elämme keskellä kuormittavaa harjoitusjaksoa ja lauantaina pääsemme mittaamaan joukkueen tämän hetken suoritustasoa.

PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n Suomen Cupin puolivälierässä

PK-35 Vantaa selvitti tiensä jatkopeleihin voittamalla Suomen Cupin tasaisen A-lohkon. Joukkue taipui avauspelissään TiPSille lukemin 2-1, mutta jatkopaikka varmistui jo viikkoa myöhemmin Ilveksen kaaduttua maalein 3-1. Lohkon tulokset menivät täysin ristiin, joten lopulta koko kolmikko päätyi tasapisteisiin. Kolmikon paras maaliero siivitti kuitenkin Punamustat lohkovoittajana puolivälieriin.

HJK sen sijaan sijoittui omassa alkulohkossaan toiseksi FC Hongan jälkeen. Helsinkiläiset voittivat kilpakauden avauksessaan JyPKin B-tytöt selvin lukemin 5-0 ja pelasivat FC Hongan kanssa tasan 2-2. Espoolaiset veivät kuitenkin lohkovoiton paremman maalieronsa turvin.

Punamustien lohkovaiheen neljästä maalista vastasivat kolmesti osunut Gentjana Rochi sekä kertaalleen verkko heiluttanut Elli-Noora Kainulainen. HJK:n cup-maalit ovat jakautuneet tasaisesti, sillä ainoastaan Leila Haapea on osunut kahdesti. Sinivalkoisten maalintekijätilaston erikoisuus on maalivahti Anna Koivunen, joka puski HJK:n tasoitusosuman FC Hongan verkkoon.

Suomen Cupin kilpailullisten pelien lisäksi molemmat joukkueet ovat ehtineet pelaamaan myös muutamia harjoitusotteluita. PK-35 Vantaa on kohdannut kaksi tasokasta poikajoukkuetta ja päässyt sen myötä harjoittelemaan pelitapaansa totuttua kovemmassa tempossa. HJK sen sijaan on pelannut harjoitusottelunsa toisia naisjoukkueita vastaan. Ruotsin toisen sarjatason Hammarby IF haki tammikuussa Talin hallista 1-3-vierasvoiton ja viime viikonloppuna HJK kärsi 2-1-tappion Tampereen Ilveksen vieraana.

Punamustien päävalmentajan Jari Väisäsen mukaan joukkueen terveystilanne on viikonlopun puolivälierän alla hyvä. PK-35 Vantaa saa HJK:n vieraana jalkeille iskukykyisen ryhmän.

– Lähdemme peliin hyvillä mielin. Pahin flunssa-aalto on jo ohitettu ja pelaajat alkavat olla terveitä. Olemme päässeet myös harjoittelemaan hyvin, joten siltä osin voimme olla tyytyväisiä. Lisäksi pidempään sivussa olleista pelaajista Tia-Maria Jaakonsaari on saanut jo nappulakengät jalkaan ja Netta Koso pääsee hiljalleen palaamaan harjoituksiin. Urheilullisesti tilanne vaikuttaa siis hyvältä, Väisänen kertoi vantaalaisten sivuilla.

Suomen Cupin lohkovaihe muutti tänä vuonna joukkueiden kilpailukautta, sillä nyt merkitykselliset pelit alkoivat jo alkuvuodesta hallikaudella. Väisäsen mukaan keskellä valmistautumiskautta pelattavissa otteluissa on aina omat erityispiirteensä.

– Tässä vaiheessa vuotta yhdenkään joukkueen peli ei ole vielä valmista. Siinä mielessä nämä aikaiset Suomen Cupin pelit ovat olleet uudenlainen kokemus, mutta siihen nähden ne ovat sujuneet ihan kelvollisesti. Tärkeintä oli tietysti päästä lohkosta jatkoon ja päästä nyt pelaamaan ihan oikeita cupin pelejä, Väisänen sanoi.

– Jälkimmäisessä lohkopelissä Ilvestä vastaan saimme jo toivomiamme asioita hieman esiin. Sen jälkeen olemme vielä pelanneet kaksi peliä poikajoukkueita vastaan. Ne olivat tässä vaiheessa tärkeitä pelejä, sillä saimme niistä paljon onnistumisia ja hyvää oppia.

Punamustien puolivälierävastustaja HJK on Väisäselle varsin tuttu. Hän on ehtinyt näkemään helsinkiläisiltä kaksi ottelua jo talven aikana, joten myös ryhmän uusia pelaajia on jo nähty tositoimissa.

– Olemme nähneet heidän pelinsä Hammarbyta ja FC Honkaa vastaan. He ovat siltä osin samassa tilanteessa, että myös he etsivät varmasti vielä parasta kokoonpanoaan ja hiovat pelaamistaan. Heille on tullut muutoksia etenkin alakertaan ja maalin suulle. Tunnemme kuitenkin hyvin heidän nuoren maalivahtinsa pelitavan. Hänen rohkea pelityylinsä avaa mahdollisuuksia, mutta siihen liittyy myös omat riskinsä, Väisänen totesi.

– Totta kai tunnemme myös HJK:n vahvuudet. Heillä on hyökkäyssuuntaan vahvoja pelaajia, joten meidän pitää mahdollisimman hyvin estää heidän pitkät syöttönsä puolustuslinjan taakse.

Suomen Cupin puolivälierä HJK – PK-35 Vantaa pelataan lauantaina 16.2. klo 13.30 Saharan tekonurmella Töölössä.

  • HJK naiset
  • PK-35 Vantaa