Helmarit kohtaa Islannin Turussa: ”Hyvä testi meille”

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Helmarit kohtaa viimeisissä EM-karsintoja edeltävissä harjoitusmaaotteluissa Islannin kahdesti, ensin torstaina 13.6. Turussa ja uudelleen maanantaina 17.6. Espoossa. 

Helmarit kokoontui maanantaina Eerikkilään valmistautumaan tuleviin Islanti-kamppailuihin.
 
- Leiri on lähtenyt hyvin käyntiin. Olemme saaneet kahdet kunnon treenit tähän alkuun. Kaikki ovat olleet hyvällä mielellä, kertoo Helmareiden keskikenttäpelaaja Eveliina Summanen.
 
- Islanti on todella fyysinen joukkue ja he ovat kovia kaksinkamppailuissa. Tulee varmasti tiukka peli, hyvä testi meille ennen karsintojen alkua. Olemme käyneet erityisesti puolustamista läpi ja se on varmasti yksi teema, johon kiinnitämme huomiota Islantia vastaan.
 
Summanen oli Helmareiden mukana myös edellisissä maaotteluissa Sveitsiä ja Puolaa vastaan. Sveitsi-ottelussa hän aloitti vaihdosta, mutta Puolaa vastaan 1-0 voitossa hän oli avauskokoonpanossa. Tuolloin hän kiitti vastuusta iskemällä voittomaalin Puolan verkkoon Linda Sällströmin esityöstä.
 
- Se on aina kiva, kun tulee maaleja. Niistä saa itseluottamusta, mutta en ole sitä maalia sen enempää jälkeenpäin ajatellut. Toivottavasti jatkossakin tulee onnistumisia, Summanen sanoo.
 
Helmareiden päävalmentaja Anna Signeul nosti Summasen viimeaikaiset hienot otteet esille joukkueen julkistamistilaisuudessa. Hän kertoi Summasen pelaavan jatkuvasti yhä paremmin ja paremmin. Ruotsalaista Örebrota edustava Summanen on itsekin ollut tyytyväinen pelaamiseensa.
 
- Joukkue Ruotsissa on sopinut minulle hyvin ja sarja on ollut hyvä. Se on ollut minulle nyt oikea paikka. Olen viihtynyt hyvin joukkueessa.
 
- Parasta Ruotsiin siirtyessä on ollut se, että kaikki on vielä uutta. Uusi ympäristö, joukkue ja pelikaverit. Se on kivaa vaihtelua ja mahdollistaa kehittymisen.
 
Summanen toteaa itseluottamuksen olevan hyvällä mallilla tuleviin maaotteluihin. 
 
- Kun tulee lisää onnistumisia, siitä se tekeminen aina paranee. Siitä syntyy ketjureaktio, Summanen summaa.
 
Suomi pelaa Islantia vastaan torstaina 13.6. kello 18.30. Ottelu on nähtävissä Yle Areenassa suorana ja lisäksi jälkilähetyksenä Yle TV2:ssa kello 21.05 alkaen. 
  • Helmarit