Helmarit jatkaa MM-karsintoja Israelissa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue jatkaa MM-karsintoja maanantaina Israelia vastaan. Tel Avivissa pelattava ottelu alkaa klo 17, eikä Suomella ole muuta tavoitetta kuin täysi pistepotti.

Suomi on avannut karsinnat voitoilla Serbiasta ja Israelista komealla yhteismaalierolla 5-0. Nyt edessä on siis toinen kohtaaminen Israelin kanssa, joka ei ole vielä saanut pistetiliään auki.

Suomen joukkue avasi leirin maanantaina Eija Feodoroffin  vetämillä laukausharjoituksilla ja muutamilla testeillä. Joukkueharjoitukset alkoivat Espoossa torstaina ja perjantai-iltana koko ryhmä matkasi Tel Aviviin. Ramat Ganin ottelustadion katsastettiin sunnuntaina ja h-hetki koittaa siis maanantaina klo 17.

- Olen ollut leiriin todella tyytyväinen. Parannamme tekemistämme mielestäni koko ajan. Olemme tehneet yhteisen päätöksen, että haluamme olla entistä rohkeampia ja aggressiivisempia, ja pelata nopeaa jalkapalloa. Tavoitteemme on voittaa pallo korkealla ja käyttää hyväksi pelaajiemme nopeutta ja taitoa, päävalmentaja Anna Signeul  kertoi.

- Haluamme edelleen parantaa keskitystemme laatua ja viimeisen kolmanneksen pelaamista. Olin iloinen, että Linda (Sällström) teki kaksi maalia, Emmi (Alanen) yhden ja, että Kaisa (Collin) osui taas. Olisimme kuitenkin voineet tehdä vieläkin enemmän maaleja. Olemme myös keskustelleet siitä, milloin meidän täytyy pitää pelissä leveys ja milloin kaventaa. Minusta vaikuttaa siltä, että kaikki ”ostavat” sen miten haluamme pelata.

Suurin osa Suomen pelaajista pelaa seurajoukkuetasolla sarjoissa, joissa on parhaillaan tauko. Signeul ei kuitenkaan näe tätä suurena ongelmana, vaikka sillä toki vaikutuksensa onkin.

- Pelaajista on näkynyt, että heitä välillä turhauttaa, kun esimerkiksi syötöt eivät ole yhtä laadukkaita kuin marraskuussa. Olemme kuitenkin parantaneet jokaisissa harjoituksissa. Esimerkiksi maalivahdit, kaikki kolme, ovat osoittaneet, että he ovat erinomaisessa kunnossa. Sitä on ollut mahtava seurata.

- Minusta on myös hienoa, että pelaajat ovat päässeet työskentelemään Eijan (Fedoroff) kanssa. Toivon, että tulemme näkemään tuloksia kevään aikana ja jo maanantain pelissä.

Kilpailu pelipaikoista on ryhmässä tiukkaa. Joukkueesta ovat tällä kertaa sivussa jo Suomeen jäänyt loukkaantumistaan kuntouttava Minna Meriluoto  sekä Julia Tunturi, jonka lievän vamman kanssa ei oteta riskiä pahenemisesta. Viimeksi sivussa olleet Emma Koivisto ja Natalia Kuikka ovat puolestaan jälleen kokoonpanossa.

Israel-Suomi pelataan maanantaina 22.1. Ramat Gan Stadiumilla klo 17. Yle Areena näyttää kamppailun suorana.

  • Helmarit