Helmareille upea voitto Israelista

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Naisten maajoukkue jatkoi MM-karsintoja sunnuntaina 4-0 (2-0)-voitolla Israelista. 

Suomi otti pelin hallintaansa varhaisessa vaiheessa. Linda Sällström kilautti pelivälineen ylärimaan ja Kaisa Collin ehti jatkopalloon, mutta maalivahti torjui tämän yrityksen.  Israel sai tämän jälkeen ottelun ainoan paikkansa, kun Daniel Sofer tykitti vapaapotkusta tolppaan. 

Suomi siirtyi johtoon 40. minuutilla, kun Tia Hälinen keskitti maalille ja Collin siirsi irtopallon verkon perukoille. Adelina Engman keskitti vain kolme minuuttia myöhemmin maalille ja Sällström puski upeasti 2-0-taukolukemat.

Suomi jatkoi maalitehtailua 52. minuutilla. Sadannen A-maaottelunsa pelannut Anna Westerlund löysi pystypallollaan Emmi Alasen, joka puski 3-0-osuman. Sällström murtautui keskeltä kolme minuuttia myöhemmin ja sinetöi 4-0-voiton.

Suomi on näin avannut karsinnat voittamalla kaksi ensimmäistä otteluaan ja johtaa lohkoa yhdessä Espanjan ja Itävallan kanssa. Tarkastele lohkon tilannetta täältä.

Suomi jatkaa MM-karsintoja Israelin vieraana 22.1.2018. Katso Huuhkaja-tv:stä Alasen ja Anna Signeulin haastattelut.

Ottelun koosteen löydät pääkuvaa klikkaamalla.

Suomi-Israel 4-0 (2-0)
40’ 1-0 Kaisa Collin
43’ 2-0 Linda Sällström
52’ 3-0 Emmi Alanen
55’ 4-0 Sällström

Suomen kokoonpano:
23 Tinja-Riikka Korpela (C)
2 Tia Hälinen
3 Tuija Hyyrynen
4 Ria Öling ->> 53. 13 Jenny Danielsson
6 Anna Auvinen
7 Adelina Engman
8 Olga Ahtinen ->> 77. 11 Nora Heroum
10 Emmi Alanen
16 Anna Westerlund
18 Linda Sällström
19 Kaisa Collin ->> 65. 9 Juliette Kemppi

Vaihdossa:
12 Kreeta-Liisa Yli-Säntti
14 Julia Tunturi
17 Sanni Franssi
21 Katarina Naumanen

 

  • Helmarit