EM-kotikisat antoivat uutta potkua Rasmus Leislahdelle

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Rasmus Leislahdelle on ehtinyt tapahtua vuonna 2018 yhtä ja toista. Torstaina maalivahti onnistui jälleen hyvin Suomi-paidassa, kun hän piti U19-maajoukkueessa nollan Kreikkaa vastaan.

Vuonna 2000 syntynyt Rasmus Leislahti valittiin ensimmäistä kertaa maaotteluleirille maaliskuussa. Sen jälkeen nuori oli vuotta vanhempien EM-joukkueen ykkösvahti. Debyytti tuli tällä kaudella myös miesten Ykkösessä, jossa hän on torjunut Klubi04:n maalilla.

 

- Kisat olivat aivan mahtava kokemus, muuta on oikeastaan edes vaikea sanoa. Pelit olivat upeita, tapasin uusia ihmisiä ja kaiken kaikkiaan se oli mahtavaa, vaikka emme haluttua tulosta saaneetkaan, Leislahti muistelee.

 

- Kisat antoivat ehdottomasti tsemppiä ja motivaatiota myös arkeeni. Saimme näyttää koko Suomelle mitä osaamme. Olen oikein tyytyväinen omiin peleihini kisoissa. Pystyin olemaan omalla tasollani ja joissain asioissa parempikin. 

 

Uusi U19-poikien maajoukkue, eli juuri vuonna 2000 syntyneet, voittivat torstaina tuplamaaottelun avausosassa Kreikan 1-0. Suomen maalin teki Maximo Tolonen. Leislahti puolestaan torjui pian maalin jälkeen kreikkalaisille vihelletyn pilkun. 

 

Joukkueet kohtaavat toistamiseen sunnuntaina Eerikkilässä. Syksyn päätavoite, eli EM-karsinnat, pelataan Virossa lokakuussa ja vastaan tulevat Tanska, Italia ja Viro. 

 

- Voitto ja nollapeli, ei voi muuta pyytää. Ihan mahtava peli. Pilkun torjuminen antoi vielä lisäenergiaa ja auttoi loppua kohden. 

 

- Olisi hienoa päästä tämänkin joukkueen kanssa EM-kisoihin. Kaadoimme jo Kreikan, joka on todella kova jengi. Näytimme jo vuonna 1999 syntyneiden kanssa, että voimme haastaa Italian. Miksi emme voisi tehdä sitä tämänkin joukkueen kanssa? Tämä ryhmä on jo voittanut Tanskan kerran (edellisessä kohtaamisessa 7.8.2016 2-1), niin hekin ovat voitettavissa uudestaan. Ja Viro pitää hoitaa. EM-kisat ovat tavoitteemme.

 

Kreikka ei todella ole mikä tahansa kenraalivastus. Joukkue on oman EM-karsintalohkonsa ykkössijoitettu ja tulee kohtaamaan Gibraltarin, Romanian ja Bulgarian.

 

Seurajoukkuetasolla Leislahti pelaa siis Ykköstä Klubi04:n kanssa. Helsinkiläisten kausi on ollut vaikea. Joukkue on sarjassa viimeisenä 13 pisteellä. Kautta on jäljellä seitsemän kierrosta ja seuraavaksi vastaan tulee maanantaina KTP.

 

- Tuloksemme ovat olleet huonoja ja en ole ollut tyytyväinen omaankaan peliini. Mutta sille ei voi enää mitään, tästä täytyy nyt vain parantaa, Leislahti päättää.

 

U19-pojat kohtaavat Kreikan Eerikkilässä sunnuntaina klo 11. Ottelu on nähtävissä suorana myös Huu-tv:ssä.

  • P2000