Elina Setälä Länsi-Suomen piirin Vuoden Futsalpelaaja

Julkaistu

  • Alueuutiset

MuSa Futsalin Elina Setälä on valittu SPL:n Länsi-Suomen piirin Vuoden Futsalpelaajaksi. Hänet palkittiin valtakunnallisessa Futsalgaalassa Helsingissä lauantaina.

Elina Setälä on ollut päättyneellä futsalkaudella oman liigajoukkueensa ehdoton ”liideri” ja pelannut pohjapelaajana isoja peliminuutteja halliten koko kenttää. Hän on ottanut suuren vastuun erityisesti puolustuspelistä, mutta samalla hän oli kuitenkin myös joukkueensa tehokkain pelaaja kaudella 13+9 tehopisteellä.

Elina on ollut myös maajoukkueen ehdottomia runkopelaajia. Hän pelasi tällä kaudella kaikki Suomen neljä ensimmäistä maaottelua hyvällä menestyksellä viimeistellen voitto-ottelussa Hollantia vastaan yhden maalinkin. Hän on tällä hetkellä maajoukkueen selkeä ykkösvaihtoehto pohjapelaajan paikalle ja tulee olemaan erittäin suuressa roolissa kesän Ruotsi -otteluissa ja tulevissa ensimmäisissä EM-karsinnoissa syksyllä.

Suomen Palloliiton Länsi-Suomen piiri palkitsee vuosittain piirin Vuoden Futsalpelaajan. Valinnan on tänäkin vuonna tehnyt Länsi-Suomen piirihallitus ja esityksiä ovat antaneet seurat, maajoukkuevalmentajat, tiedotusvälineiden edustajat sekä alueen futsalasiantuntijat.

Elina Setälä palkittiin lauantaina FutsalGaalassa
  • Länsi-Suomi