Eezy Palloliiton pääyhteistyökumppaniksi

Julkaistu

    Suomen monipuolisin henkilöstöpalveluja tarjoava yritys Eezy ja Suomen Palloliitto ovat solmineet sopimuksen, jonka myötä Eezystä tulee yksi Palloliiton pääyhteistyökumppaneista.

    Sopimuksen myötä Eezy on vahvasti mukana suomalaisen jalkapallon kehittämisessä kaikilla tasoilla. Eezy tulee jatkossa myös tuottamaan monipuolisia ja kokonaisvaltaisia tapahtumapalveluita Palloliiton järjestämiin tapahtumiin liittyen.

    Eezyn missiona on toteuttaa työelämän unelmia ja visiona on olla Suomen merkittävin työelämän toimija yhdessä työntekijöidensä ja asiakkaidensa kanssa.

    - Eezyn arvot sopivat erinomaisesti yhteen Palloliiton arvojen kanssa. Olemme molemmat omalla alueellamme toteuttamassa unelmia ja uskon vahvasti, että yhteistyöllä pystymme auttamaan molempia osapuolia lähemmäs näiden unelmien saavuttamista, Palloliiton myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis luonnehtii.

    Eezyn ja Palloliiton yhteistyössä tutkitaan lisäksi konkreettisesti mahdollisuutta kehittää työllistymisen mahdollistavia malleja jalkapalloympäristössä. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla työ ja urheilu olisi helpointa yhdistää.

    - Unelmien toteuttaminen kulkee niin Palloliiton kuin Eezyn toiminnan ytimessä. Haluamme yhteistyöllä vahvistaa urheilun ja työelämän unelmien yhteensovittamista. Suomalaisessa jalkapallossa on nähty mahtava kasvutarina, jonka jatkumista on hieno olla tukemassa, Eezyn toimitusjohtaja Sami Asikainen sanoo.

    Lisätietoja:
    Eezy: Toimitusjohtaja Sami Asikainen, sami.asikainen(a)vmp.fi, 040 700 9915
    Palloliitto: Myynti- ja markkinointijohtaja Mikko Varis, mikko.varis(a)palloliitto.fi, 040 513 6100

    Suomen Palloliitto on harrastajamäärältään Suomen suurin urheilun lajiliitto, joka vastaa maamme jalkapallo- ja futsaltoiminnasta ja sen kehittämisestä. Suo­messa on 890 seuraa, 136 000 rekisteröityä pelaajaa ja jalkapallon kanssa on viikoittain tekemisissä yli 500 000 suomalaista. Suomen Palloliiton arvoja ovat iloisuus, luotettavuus, menestys ja yhteisöllisyys.

    Eezy on Suomen monipuolisin henkilöstöpalveluja tarjoava yritys, joka tuntee työelämän Hangosta Utsjoelle ja työllistää noin 30 000 ihmistä. Vuonna 2018 yhteenlaskettu liikevaihtomme oli noin 300 miljoonaa euroa, ja kasvumme jatkuu. Tavoitteenamme on olla markkinajohtaja Suomessa vuoteen 2022 mennessä. Eezyn arvoja ovat rohkeus, kunnioitus, ammattimaisuus ja positiivisuus.

    • Palloliitto