Benjamin Källman haluaa menestyä maajoukkueessa ja Tanskan pääsarjassa

Julkaistu

  • Maajoukkueet

Benjamin Källman on selättänyt loukkaantumisen ja valmistautuu parhaillaan U21-maajoukkueen kanssa perjantain Norja-otteluun.

EIF:n kasvatti Benjamin Källman teki FC Interin kanssa elokuussa kauden 2020 loppuun saakka kestävän sopimuksen ja siirtyi samalla lainalle Skotlannin pääsarjassa pelaavan Dundee FC:n riveihin. 

 

Joukkueen syksy oli kaikkea muuta kuin helppo ja Källman ja Huuhkajien keskikenttämies Glen Kamara joutuivat tyytymään tappioihin toisensa perään. Kaksikko sai kuitenkin paljon vastuuta.

 

- Pääsin heti avaukseen ja minun osaltani kaikki meni ihan hyvin. Joukkueena meillä ei mennyt ollenkaan hyvin, hävisimme paljon. Sitten valmentaja sai potkut, mutta senkin jälkeen asiat näyttivät osaltani hyvältä. Pelasin edelleen. Joulukuussa polven kierukkaani piti leikata ja siinä jäi muutama tärkeä peli väliin. Tulin kuitenkin takaisin ja pääsin taas pelaamaan, Källman kertoo.

 

- Uusi valmentaja (Jim McIntyre) laittoi joitain pelaajia pois, mutta ei sanonut, että minun pitäisi lähteä. Aika pian kuitenkin ymmärsin, että peliaikaa ei tule niin paljon kuin haluaisin. Keskustelimme ja hän sanoi, että saan lähteä, jos haluan etsiä vastuuta muualta.

 

Källman korostaa, että aika Dundeessa oli hänelle hienoa. Skotlannin sarja on kova ja hän sai vastuuta, vaikka joukkue ei tehnyt tulosta.

 

- Koen, että minulla meni henkilökohtaisesti ihan hyvin. Tottakai tehoja olisi voinut tulla enemmän, jos pelimme olisi toiminut paremmin. Otan sieltä paljon positiivista mukaan tulevaisuuteen. Ottelut Celticiä ja Rangersia vastaan olivat upeita pelejä. 

 

Källman sai myös läheltä seurata, kun Suomen A-maajoukkueeseenkin murtautunut Glen Kamara pelasi itsensä skottifanien sydämiin ja siirtyi tammikuussa suurseura Rangersiin.

 

- En ole yllättynyt, että Glenillä on mennyt niin hyvin. Hän on todella hyvä pelaaja. Rangers on hieno seura ja hän saa pelata upeiden yleisöjen edessä. Glen ansaitsee tuon kaiken.

 

Kuten jalkapallomaailmassa usein, Källmanin uran seuraava piste ilmaantui eteen nopeasti. Loppukevään hyökkääjä pelaa Tanskan Superligaa nousijajoukkue Vendsysselin riveissä. 

 

- Olisin pelannut avauksessa FC Københavinia vastaan (25.2.), mutta loukkaannuin taas. Ei vakava vamma, mutta olin päässyt hyvin mukaan joukkueeseen, joten oli se vaikeaa. Haluan näyttää ja ottaa avauspaikan. Nyt olen kunnossa, joten toivottavasti saan peliaikaa, kun palaan maajoukkueleiriltä.

 

- Peliajan lisäksi haluan tietysti tehdä tehoja. Sen jälkeen on vaikea sanoa mitä tulee tapahtumaan. Minulla on lainasopimus, mutta tarkoitukseni ei ole palata Interiin. En usko, että hekään haluavat sitä. Haluan jatkaa ulkomailla. 

 

Tanskassa jatketaan maaottelutauon jälkeen loppusarjoilla ja Vendsyssel taistelee alemmassa sarjapaikan uusimisestaan. 

 

Vuoden ensimmäinen maaottelu Norjaa vastaan

 

Benjamin Källman leireilee parhaillaan Espanjassa ja valmistautuu U21-maajoukkueen kanssa perjantai-illan otteluun Norjaa vastaan. Juha Malisen suojatit valmistautuvat kohti syyskuussa alkavia EM-karsintoja, jossa Pikkuhuuhkajien lohkoon on arvottu Tanska, Romania, Ukraina, Pohjois-Irlanti ja Malta.

 

- Leiri on mennyt todella hyvin. Projektimme on alkuvaiheessa, mukana on uusia pelaajia. Haemme yhteispeliä, mutta mielestäni se toimii jo aika hyvin. Hyvät pelit Norjaa ja Bulgariaa vastaan auttavat meitä varmasti karsinnoissa.

 

- Norja on varmasti aika samantasoinen joukkue kuin Tanska, Bulgariasta en vielä tiedä tarkemmin. Nyt on tärkeää saada oma pelisysteemi haltuun. Tätä joukkuetta on vaikea verrata edelliseen U21-maajoukkueeseen. Näyttää lupaavalta, mutta meillä oli hyviä pelaajia viimeksikin. Pelasimme tosi hyvin esimerkiksi Puolaa vastaan vieraissa (3-3). 

 

Källmanin lisäksi muun muassa Hugo Keto, Mikael Soisalo, Aapo Halme ja Kaan Kairinen (ei mukana Espanjassa loukkaantumisen vuoksi) olivat mukana jo edellisissä karsinnoissa. Rasmus Leislahti, Saku Ylätupa, Eetu Vertainen, Teemu Jäntti, Valtteri Vesiaho, Joel Mattsson ja Jaakko Oksanen taas pelasivat isoissa rooleissa kesän U19 EM-lopputurnauksessa. Lisäksi vuonna 1999 syntynyt Marcus Forss ei päässyt seurajoukkueestaan kisoihin ja vuotta nuorempi Juho Hyvärinen oli loukkaantuneena.

 

- Ottelut Norjaa ja Bulgariaa vastaan näyttävät jonkun verran mihin suuntaan olemme menossa, meillä on hyvä jengi. Minun henkilökohtainen tavoitteeni on tietysti olla ykköshyökkääjä ja tehdä tehoja.

 

Suomi kohtaa Norjan perjantaina klo 20 ja ottelu tulee suorana VeikkausTV:stä. Leirin toinen peli Bulgariaa vastaan on ohjelmassa maanantaina klo 15 ja näkyy niin ikään suorana.

  • U21-maajoukkue