Ari Murtonen jatkaa Länsi-Suomen piirin puheenjohtajana

Julkaistu

  • Alueuutiset

Puheenjohtajavalinnan lisäksi syyskokous valitsi piirin varapuheenjohtajan ja uusia piirihallituksen jäseniä sekä vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2019. Piirikokouksessa oli edustettuna 22 jäsenseuraa.

Torstaina Turussa kokoontunut piirikokous hyväksyi piirihallituksen esittämän toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2019.

Toiminnassa suomalaisen jalkapallon strategian osa-alueet pelaajan laadukas arki, elinvoimainen seura, mielenkiintoiset kilpailut sekä viestintä ja vaikuttaminen linjataan myös toimintavuonna 2019 Länsi-Suomessa valtakunnallisten tavoitteiden tueksi. Tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on koulutettu ja osaava valmentaja. Laatujärjestelmä on elinvoimaisen seuran kantava rakenne ja mielenkiintoisten kilpailujen osalta Länsi-Suomessa kiinnitetään erityisesti huomiota nuorimpien ikäluokkien pelitoiminnan kehittämiseen. Viestinnässä keskeistä toimintavuonna 2019 tulee olemaan Seurojen Palloliitto -teema.

Syyskokouksessa kuultiin liittohallituksen ja Seurojen Palloliiton ohjausryhmän jäsen ja Länsi-Suomen piirin puheenjohtaja Ari Murtosen laaja katsaus Seurojen Palloliitto -hankkeeseen. Kokous keskusteli uudistuksesta vilkkaasti. Seurojen Palloliittoon liittyvät päätökset Länsi-Suomen piiri tekee vuoden 2019 piirikokouksissa.

Piirin vuoden 2019 budjetin loppusumma on n. 1,25 miljoonaa euroa ja talousarvio päätyy n. 30 000 € miinusmerkkiseksi. Alijäämäinen arvio perustuu tyttöjalkapallon kehitystoimien panostuksen jatkumiseen.

Murtosen puheenjohtajakausi jatkuu

Länsi-Suomen piirin puheenjohtajana sen perustamisesta alkaen toiminut turkulainen Ari Murtonen (TuKV) valittiin yksimielisesti jatkamaan tehtävässään. Varapuheenjohtajan tehtävää hoitaa jatkossakin raumalainen Petri Salminen (Pallo-Iirot). 

Piirihallitukseen valittiin äänestyksen jälkeen erovuoroisten tilalle seuraavat jäsenet:

Pasi Hyvätti (FC Inter), varajäsen Jari Luhtanen (FC HaPo)
Mikko Högerman (TuNL), varajäsen Sami Keto-oja (Wilpas)
Rami Koskinen (FC Jazz), varajäsen Jussi Rantala (TOVE)
Mikko-Tapio Mattila (MuSa), varajäsen Jan Kaski (MuSa).

Varajäsenet valittiin ilman äänestystä.

Petri Salminen (vas.) ja Ari Murtonen jatkavat Länsi-Suomen piirin puheenjohtajistossa.
  • Länsi-Suomi