Anna Tamminen Åland Unitedin maalille

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Vuonna 1994 syntynyt Anna Tamminen siirtyy vartioimaan Åland Unitedin maalia kaudella 2018. 

Turun Pyrkivässä ja Turun Weikoissa jalkapallo-oppinsa saanut Tamminen debytoi Naisten Liigassa syksyllä 2015 NiceFutiksen paidassa. Viime kaudella hän edusti Hovås Billdalia Ruotsin Elitettanissa ja joukkueen putoamisesta huolimatta Tamminen oli yksi joukkueen parhaita pelaajia ja lupaavimpia maalivahteja Suomessa. Hän on edustanut Suomea kaikkissa nuorten ikäluokissa.

Tamminen mietti tarkkaan ennen siirtymistään Åland Unitediin.

- Valitsin Åland Unitedin, koska näen fantastiset mahdollisuudet kehittyä pelaajana erinomaisissa harjoitusolosuhteissa. Kaikki seurassa ovat olleet ystävällisiä ja on selvää, että kaikkii toimii ja seura on hyvin ammattitaitoinen. Odotan kauden 2018 tuovan menestystä ja voittoja joukkuetasolla ja henkilökohtaisesti tulen olemaan parempi pelaaja kuin koskaan aiemmin.

Päävalmentaja Samuel Fagerholm on tyytyväinen, että yksi tärkeä palapelin osa on saatu kiinnitettyä.

- Tuntuu hyvältä toivottaa Anna tervetulleeksi Åland Unitediin. Hän oli täällä testissä aiemmin ja saimme hänestä hyvän kuvan ihmisenä ja maalivahtina. Tärkeä palapelin palanen on osunut kohdalle ja on mielenkiintoista nähdä mitä voimme tehdä Annan kehityksellä.

Tamminen on Åland Unitedin 17. sopimuspelaaja kaudelle 2018. Ainakin yhden pelaajan odotetaan liittyvän vielä joukkueeseen ennen kuin se on valmis.

  • Åland United