Anna Signeul - ”Pelaajat koettelevat täällä itseään ja toisiaan”

Julkaistu

    Maajoukkueen päävalmentaja Anna Signeul nauttii yhteisestä ajasta Suomen joukkueen kanssa. Edessä olevat Islanti-ottelut palvelevat Helmarien valmistautumista syksyllä alkavaan EM-karsintaan. 

    A-maajoukkue kohtaa viimeisissä EM-karsintoja edeltävissä harjoitusmaaotteluissa Islannin kahdesti, ensin torstaina 13.6. Turussa ja uudelleen maanantaina 17.6. Espoossa. 

    Edellisen kerran Helmarit pelasi yhdessä huhtikuun alussa, jolloin Suomi kohtasi ensin vierasottelussa Sveitsin (0-0) ja heti perään Helsingissä Puolan (1-0). 

    - Upeaa olla jälleen yhdessä joukkueen kanssa. Meillä on joitakin muutoksia ryhmässä loukkaantumisten vuoksi, mutta myös hyviä uutisia, kun Emmi Alanen on haasteiden jälkeen taas mukana ryhmässä. Alasesta näkee, kuinka hän nauttii. 

    - Olen todella tyytyväinen joukkueen tilanteeseen. Tavoitteemme on saada Islanti-otteluista hyvä startti syksyllä alkavaan EM-karsintaan. 

    "Fokus omassa suorituksessa"

    Suomen joukkue on valmistautunut Islannin kohtaamisiin Eerikkilässä maanantaista alkaen. 

    - Yhteistä aikaa on valmentajan näkökulmasta aina liian vähän, mutta käytämme ajan tehokkaasti hyödyksi ja keskitymme omaan pelitapaamme. Vaikka nyt vastassa on Islanti, valmistaudumme samalla Albanian kohtaamiseen EM-karsintojen avausottelussa syyskuussa.

    - Valmistautumisen fokus on omassa suorituksessamme, Signeul korostaa. 

    Signeulin mukaan Islanti on Suomelle erinomainen vastustaja tässä kohtaa. 

    - Kuten Islannin miesten maajoukkue, tuleva vastustajamme on fyysinen, taktinen ja hyvin organisoitu joukkue varustettuna joillakin erittäin teknisillä pelaajilla. Islannilla on laadukas maalivahti ja yksi Euroopan parhaista keskikenttäpelaajista, Wolfsburgissa pitkään pelannut Sara Björk.

    - Meille ottelu tulee olemaan fyysinen haaste. He koettelevat meitä, mutta sitä me näiltä kahdelta ottelulta juuri tahdommekin. 

    - Tavoitteemme on saada hyökkäyspelimme toimimaan. Kahdessa edellisessä ottelussa meille ei tehty maaliakaan ja niin tahdomme tilanteen myös jatkuvan. Tahdomme olla parempia ja vahvempia boksin sisällä molemmissa päissä kenttää. Se on asia, johon olemme keskittyneet ja jatkamme sen työstämistä edelleen, Signeul kertoo.

    "Sitä Suomi tarvitsee"

    Suomen hyökkääjätilanne on päävalmentajan mukaan erinomainen ja kilpailu kovaa. Kaisa Collin on takaisin pienen tauon jälkeen ja Sanni Franssilla on alla vahva kevät Tanskassa. Myös Juliette Kemppi ja Linda Sällström ovat huippuvedossa. Hyvä vire on Signeulin mukaan käsin kosketeltava. 

    - Pidän tilanteesta. Nuoret pelaajat haastavat kokeneempia äärimmäisen vahvasti jokaisessa tilanteessa, eikä kukaan ole täällä esittämässä selityksiä. Nuoret pelaavat jokaisessa tilanteessa kuin tietäisivät olevansa avauskokoonpanossa. Se on loistava tilanne joukkueelle. 

    Paljon nähnyt, kansainvälisesti kokenut ja maailmallakin suurta arvostusta nauttiva Signeul kertoo olevansa vaikuttunut Suomen pelaajien työskentelystä joukkueensa puolesta.

    - Pelaajat tulevat maajoukkueeseen joka kerta edellistä leiriä paremmassa kunnossa ja äärimmäisen hyvin valmistautuneina. Pelaajat koettelevat täällä itseään ja toisiaan, eikä heille riitä joukkueessa mukana oleminen. He haluavat voittaa avauspaikan ja pelata isolla vastuulla. Kun he pääsevät pelaamaan, he tahtovat osoittaa olevansa kentän parhaita. 

    - Sitä me tarvitsemme. Sitä Suomi tarvitsee. Jokaisen pitää haastaa itsensä äärimmilleen. Vaikka pelaajat luonnollisesti kokevat maajoukkueessa myös pettymyksiä, he eivät osoita pettymystään, vaan jatkavat työskentelyä rajusti tavoitteidensa puolesta. 

    - Rakastan tätä joukkuetta, Signeul päättää silmät liikutuksesta kosteina. 

    Suomi pelaa Islantia vastaan torstaina 13.6. kello 18.30 Turun Veritas stadionilla. Ottelu on nähtävissä Yle Areenassa suorana ja lisäksi jälkilähetyksenä Yle TV2:ssa kello 21.05 alkaen. 

     

    • Helmarit