Åland United kohtaa lauantaina AIK:n

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

Åland United jatkaa kauteen valmistautumistaan kohtaamalla lauantaina AIK:n. Ottelu alkaa Eckeröhallenissa kello 15.00.

Åland United ja AIK ovat kohdanneet myös aiempina vuosina ja tällä kaudella AIK:ssa on ahvenanmaalaisittain entistä enemmän mielenkiintoa, sillä joukkuetta valmentaa entinen Åland Unitedin peluri Caroline Sjöblom.

AIK:ssa on tuttuja pelaajia, sillä Eva Nyström pelasi viime kaudella PK-35 Vantaassa ja vaasalaislähtöinen Emelie Smirnoff edustaa niin ikään solnalaisseuraa. Smirnoff kävi myös Åland Unitedin testissä vuonna 2017, mutta päätti jäädä Vaasaan ennen siirtymistään AIK:hon.

Åland Unitedissa nähdään myös entinen AIK-pelaaja, kun toista kauttaan Åland Unitedissa aloittava Emelie Johansson siirtyi aikoinaan AIK:sta.

- Totta kai on hieman ekstrakivaa pelata entistä seuraani vastaan, josta tunnen pelaajia ja valmentajia. Toivottavasti pelistä tulee tiukka, joka on sekä hauskinta että kehittävintä pelille. Vain muutamia pelejä on jäljellä ennen kuin sarja alkaa, joten lauantaina on korkea aika näyttää mitä yritämme tehdä, sillä mielestäni emme ole vielä esittäneet parastamme. Enkä tarkoita olevani tyytymätön tai epäileväinen. Tarkoitan sitä kuinka kehitymme kauden aikana ja kuinka itse voin auttaa meitä, Johansson toteaa Åland Unitedin sivuilla.

Åland Unitedin kokoonpano on kapea, mutta iskukykyinen. Rebecca Björkvall, Tiia Peltonen, Maryette Karring ja Elsa Viktorsson ovat sivussa. Päävalmentaja Samuel Fagerholm näkee ottelun tärkeänä valmistautumisena kohti kautta ja tulevia cupin välieriä.

- Cupin pelien perusteella AIK:n peli näytti TV:stä hyvin samankaltaiselta kuin Hongan pelaaminen. Näin ollen tämä on erittäin hyvä mahdollisuus harjoitella sekä peruspeliä että prässipeliä hyvää joukkuetta vastaan, josta on meille käytännön hyötyä, jos kohtaamme Hongan välierissä. Vaikka sekä mina ja pelaajat olemme saattaneet kuulostaa kriittisiltä viime aikoina, niin haluan korostaa, etteivät asiat näytä niin huonoilta. Olemme pelanneet hyvin ja saaneet tuloksia. Tulokset ovat vertailu vastustajiin joita olemme kohdanneet. Toivottavasti lauantaista tulee hyvä tapahtuma ja tässä tapauksessa tuloksella on vähän enemmän merkitystä, kun serkkuni Caroline on toisella penkillä. Tämä on totisesti sukuriita, Fagerholm toteaa.

  • Åland United