AC Oulu pesemään kasvojaan lohkovaiheen viimeiseen kotiotteluunsa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

AC Oulu kohtaa MuSa:n Suomen Cupin lohkovaiheen viimeisessä kotiottelussa lauantaina 24.2. Kamppailu tärkeistä pisteistä käynnistyy Arina Areenalla klo 15.30.

Lohko A:n kärjessä jatkaa puhtaalla pelillä eli 12 pisteellä KuPS. RoPS ja PS Kemi seuraavat perässä seitsemällä pisteellä neljästä ottelusta. Veikkausliigajoukkueiden perässä tulevalla AC Oululla on kasassa neljä pistettä, mutta se on pelannut yhden ottelun vähemmän - voittamalla lauantaina AC Oulu nousisi siis tasapisteisiin RoPS:n ja PS Kemin kanssa. Lohkon kolme parasta jatkaa Suomen Cupissa jatkopeleihin, joten iso peli on kyseessä.

- Viime lauantaina KuPS oli hyvä, mutta myös me epäonnistuimme - on siis kasvojen pesun paikka. Aloituskokoonpanoon tulee muutoksia ja useampi pelaaja pääsee näyttämään energiaansa, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kertoo AC Oulun sivuilla.

AC Oulun kokoonpanotilanne on edelleen tiukka. Vammojen vuoksi sivussa ovat ainakin Lassi Nurmos, Driton Shala, Samuel Kurttila, Niko Ronkainen, Santeri Laatikainen ja Hannes Seikkala.

ISTV esittää Suomen Cupin lohkovaiheen otteluita suorana Ruudussa. Otteluita pääset näkemään tilaamalla Ruutu +:n täältä >>

  • AC Oulu