AC Oulu hakee pitkältä vierasmatkalta puolivälieräpaikkaa

Julkaistu

  • Jalkapallosarjat

AC Oulu ja EIF iskevät yhteen Suomen Cupin puolivälieräkarsinnassa lauantaina Tammisaaren keskuskentällä klo 15.00 alkaen.

Suomen Cupin lohkovaihe on pelattu ja nyt alkavat kerrasta poikki ottelut. Lohkojensa kakkoset AC Oulu ja EIF arvottiin vastakkain. Oululaisten harmiksi kamppailu pelataan pitkän vierasreissun päässä Tammisaaressa. Ottelun voittaja kohtaa puolivälierässä kotikentällä voittajan otteluparista Haka - FC Lahti.

AC Oulun ja EIF:n välillä riitti viime vuonna jännitettä, kun kesäkuussa pelatun ottelun jälkipyykkiä pestiin vielä syksyllä - erotuomarivirheen vuoksi uusitun ottelun vuoksi joukkueet kohtasivat viime kaudella peräti neljä kertaa.

- EIF on osoittanut olevansa todella hyvässä iskussa, sillä IFK Marienhaminan ja TPS:n jättäminen lohkovaiheessa taakse on todella kova suoritus. Me matkustetaan kuitenkin sen verran kauas, että vain jatkopaikka siintää mielessä - se vaatii hyvän ja kurinalaisen ottelun koko joukkueelta, AC Oulun päävalmentaja Mika Lähderinne kommentoi seuran sivuilla.

Uunituoreista sopimuspelaajista Jere Aallikko on lauantaina pelikelpoinen, mutta maalivahti Juhani Pennasen pelilupa ei kerenne tähän otteluun. Poissa varmuudella on yhä vaivojaan paranteleva Driton Shala, jolla epäonnea on talven aikana riittänyt. Kapteeni Lassi Nurmos on haavansa nuollut ja saanut lääkäri Puukalta peliluvan. Myös Markus Heikkinen on pelikuntoinen kuumeen jäljiltä.

ISTV esittää Suomen Cupin otteluita suorana Ruudussa. Otteluita pääset näkemään tilaamalla Ruutu +:n täältä >>

  • AC Oulu