Suomen Regions' Cupin säännöt / Finlands Regions Cups bestämmelser

SUOMEN REGIONS’ CUPIN SÄÄNNÖT 2017

1 § Osallistumisoikeus

Kilpailuun voivat osallistua Palloliiton jäsenseurojen aikuisten joukkueet, jotka osallistuvat piirien viralliseen kilpailutoimintaan eli joukkueet, jotka pelaavat Kolmosessa tai alemmassa sarjassa. JKKI-joukkueet eivät voi osallistua kilpailuun.

2 § Arvonta, kotietu ja pelipäivät

Jokaisen kierroksen ottelut ja kotietu arvotaan. Alkukierroksilla Palloliitto määrää runkopäivät, joiden aikana ottelut on pelattava. Palloliitto määrää vuosittain erikseen, miltä kierrokselta lähtien ottelut pelataan määrättynä päivänä.
Seurojen pitää ilmoittaa ottelupäivä ja – paikka sekä alkamisaika mahdollisimman pian Palloliittoon, kotijoukkueen piiriin ja vastustajalle. Palloliitto määrää ottelupäivän ja -paikan, mikäli seurat eivät pääse siitä sopimukseen. Palloliitolla on oikeus määrätä ottelun alkamisajankohta.

Mikäli kotijoukkue ei voi järjestää ottelupaikkaa, ottelu voidaan pelata vierasjoukkueen järjestämänä. Tällöin kotijoukkueeksi arvottu seura vastaa kuitenkin kenttävuokrasta ja erotuomaripalkkioista sekä vierasjoukkueeksi arvottu seura omista matkakustannuksistaan.

Mikäli samasta seurasta on kaksi joukkuetta jatkossa, kun cupissa on 16 joukkuetta jäljellä, asetetaan ne vastakkain pelaamaan ilman arvontaa. Mikäli samasta seurasta on kolme joukkuetta jatkossa edellä mainitussa vaiheessa, arvotaan kaksi niistä pelaamaan vastakkain ja kolmas joukkue jatkoon päästessään kohtaa tämän ottelun voittajan seuraavalla kierroksella.

Mikäli farmisopimuksen keskenään tehneiden seurojen joukkueet ovat jatkossa, kun cupissa on 16 joukkuetta jäljellä, asetetaan ne vastakkain ilman arvontaa. Mikäli tässä vaiheessa toisesta tai molemmista seuroista on kaksi tai enemmän joukkueita jatkossa, asetetaan ne ensin vastakkain ilman arvontaa ja tarvittaessa seuraavalla kierroksella vastakkain asetetaan farmisopimuksen tehneiden seurojen joukkueet.

3 § Pelioikeus

Pelaaja saa pelata vain yhdessä seurassa ja joukkueessa. Mikäli pelaaja pelaa yhdessäkin ottelussa kauden 2017 aikana liigassa tai liiton aikuisten sarjoissa pelaavan joukkueen pelissä tai näiden joukkueiden Suomen Cupin pelissä, hän menettää välittömästi pelioikeutensa Suomen Regions’ Cupissa.

UEFA:n Regions’ Cupin pelioikeuksia koskevat säännöt eivät ole voimassa Suomen kilpailussa.

4 § Pelitapa ja – aika

Suomen Regions’ Cup pelataan cup – järjestelmää käyttäen. Kilpailu alkaa mahdollisuuksien mukaan piirikohtaisena, josta se laajenee alueelliseksi ja loppuvaiheessa valtakunnalliseksi kilpailuksi.
Peliaika on 2 x 45 minuuttia. Jos ottelu päättyy tasan, suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

5 § Vaihto-oikeus

Ottelupöytäkirjaan saa merkitä seitsemän vaihtopelaajaa. Joukkueella on oikeus viiteen vaihtoon.

6 § Tulospalvelu

Erillisten ohjeiden mukaisesti. 

7 § Erotuomaristo ja erotuomaripalkkiot

Kotijoukkueen piiri asettelee erotuomarit lukuun ottamatta loppuottelua, jonne Palloliitto asettelee erotuomarit.

Palkkiot:
1 - 3. kierros (ja mahdolliset sitä edeltävät karsinnat): Erotuomari 50 €; avustava erotuomari 35 €.
4.-> kierros: Erotuomari 70 € ja avustava erotuomari 50 €.

8 § Vastalauseet

Vastalauseet on tehtävä kilpailumääräysten mukaisesti.

Kuitenkin kilpailumääräyksistä poiketen kolmen ensimmäisen kierroksen otteluista on vastalause tehtävä 24 tunnin kuluessa ottelun päättymisestä.  Neljännestä kierroksesta lähtien on vastalause tehtävä myös 24 tunnin kuluessa ottelun päättymisestä, jos sen ottelun, jota vastalause koskee ja seuraavan kierroksen runkopäivän välillä on vähemmän kuin 14 päivää.
Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa on vastine annettava 24 tunnin kuluessa vastinepyynnön tiedoksisaannista ja liiton toimiston asiassa tekemä ratkaisu on lopullinen.
Jos joukkue on vastalauseen johdosta tuomittu häviämään ottelu, suljetaan se kilpailusta.

9 § Talous

Otteluiden talous jaetaan tasan joukkueiden kesken paikallispeleissä, joissa joukkueiden etäisyys toisistaan on alle 70 km. Yhteiseen talouteen kuuluvia menoja ovat kenttävuokra, erotuomarikulut, järjestysmieskulut, yhteisesti sovitut mainoskulut ja vierailijan matkakulut 1 euroa/km/joukkue. Yhteiseen talouteen kuuluvia tuloja ovat yleisötulot.

Otteluissa, joissa joukkueiden etäisyys toisistaan on yli 70 km molemmat joukkueet vastaavat omista kustannuksistaan. Kotijoukkue vastaa kenttävuokrasta, erotuomarikuluista, järjestysmieskuluista. Vierasjoukkue vastaa omista matkakuluistaan.

Puolivälieristä lähtien SPL maksaa vierasjoukkueelle matkakorvausta 1€/km/joukkue. Korvaus maksetaan vain, mikäli yhdensuuntainen etäisyys ottelupaikalle on yli 70 km. 
Poikkeus: Finaalijoukkueille SPL maksaa kuitenkin kilometrikorvauksena 2 euroa/km/joukkue, jos matkaa on yli 200 km ottelupaikkakunnalle.

10 § Maksut ja palkinnot

Osallistumismaksut sekä luovutus- ja keskeyttämismaksut vahvistetaan vuosittain erikseen.

Joka vuosi maksetaan Palloliiton erikseen määrittelemät palkintosummat. Parittoman vuoden voittaja pääsee seuraavan vuoden UEFA:n Regions’ Cupiin.

11 § Muut määräykset

Suomen Regions’ Cupissa ovat voimassa muutkin Suomen Palloliiton säännöt ja määräykset soveltuvin osin. 

 

 

FINSKA REGIONS CUPENS BESTÄMMELSER 2017
 

1 § Deltagarrätt

I tävlingen kan delta Bollförbundets medlemsföreningars vuxenlag vilka deltar i distriktens officiella tävlingsverksamhet, d.v.s. lag som spelar i Trean eller på en lägre nivå. Oldboyslag kan inte delta i tävlingen.

2 § Lottning, hemmafavör och speldagar

Varje omgångs matcher och hemmafavör lottas. För de första omgångarna bestämmer Bollförbundet dagar under vilken tid matcherna skall spelas. Bollförbundet bestämmer årligen skilt fr.o.m. vilken omgång matcherna spelas på en bestämd dag.
Föreningarna skall meddela snarast möjligt matchdag och – plats samt klockslag till Förbundet, hemmalagets distrikt och motståndare. Bollförbundet bestämmer matchdag och – plats om inte föreningarna kommer överens om detta. Bollförbundet har rätt att bestämma klockslag för matchstart.

Om inte hemmalaget kan ordna matchplan kan matchen arrangeras av bortalaget. I dessa fall står ändå den förening som lottats som hemmalag för planhyra och domararvoden samt den förening som lottats som bortalag för sina egna resekostnader.

Om två lag från samma föreningar är vidare då det är kvar 16 lag i cupen, så placeras dessa att spela mot varandra utan lottning. Om det i detta skede är tre lag vidare från samma förening lottas två av dessa att spela mot varandra och vid behov placeras det tredje laget att möta vinnaren av dessa i följande omgång.

Om lag från föreningar som ingått farmavtal är vidare då det är kvar 16 lag i Cupen, så placeras dessa att spela mot varandra utan lottning. Om det i detta skede från den ena eller från båda föreningarna är vidare två eller flera lag placeras dessa att spela mot varandra utan lottning och vid behov placeras lagen i de föreningar som ingått farmavtal att spela mot varandra i följande omgång.

3 § Spelrätt

Spelaren kan endast spela i en förening och i ett lag. Om spelaren spelar i en match under säsongen 2017 i Ligan eller i lag som spelar i förbundets serier för vuxna eller i dessa lags match i Finska Cupen förlorar spelaren omedelbart spelrätten i Finlands Regions Cup.

Reglerna som bestämmer spelrätten i UEFA:s Regions Cup är inte i kraft i Finlands tävling.

4 § Spelsätt och – tid

Finlands regions Cup spelas enligt cup-system. Tävlingen startar om möjligt inom distriktet varefter den utvidgas regionalt och slutligen till en nationell tävling

Speltiden är 2 x 45 minuter. Om matchen slutar oavgjord, följer straffsparkstävling.

5 § Spelarbyten

I matchprotokollet får antecknas sju bytesspelare. Laget har rätt fem spelarbyten.

6 § Resultatservice

Enligt separata instruktioner.

7 § Domare och domararvoden

Hemmalagets distrikt tillsätter domare förutom i finalen dit Bollförbundet tillsätter domare.

Arvoden:

1.-3. omgången (och eventuellt kval): Domare 50 €; ass. domare 35 €
Fr.o.m. 4 omgången: Domare 70 €; ass. domare 50 €

8 § Protester

Protester skall göras enligt tävlingsbestämmelserna.

Dock med undantag från tävlingsbestämmelserna, så att under de tre första omgångarna skall protesten göras inom 24 timmar efter match.  Från och med fjärde omgången skall protesten även göras inom 24 timmar efter match om det är mindre än 14 dagar mellan matchen, som protesten berör, och följande omgångs match.

I båda tidigare nämnda fall skall bemötandet ges inom 24 timmar från det att bemötandet begärts och förbundets kanslis beslut i fallet är slutgiltigt.

Om laget pga. protest har dömts till förlust i matchen utesluts laget ur tävlingen. 

9 § Ekonomi

Matchernas ekonomi vid derbyn delas jämt mellan lagen, om lagens avstånd från varandra är under 70 km. Till gemensamma ekonomins utgifter hör planhyra, domarkostnader, kostnader för ordningsmän, gemensamt överenskomna reklamkostnader och bortalagets resekostnader som är 1 euro/km/lag. Till gemensamma ekonomins inkomster hör publikintäkter.

I matcher var lagens avstånd från varandra är över 70 km står båda lagen för sina egna kostnader. Hemmalaget står för planhyra, domarkostnader, kostnader för ordningsmän. Bortalaget står för egna resekostnader.

Fr.o.m. kvartsfinalerna betalas bortalaget en reseersättning på 1€/km/lag. Ersättningen betalas endast om avståndet till match arenan är över 70 km.

Undantag: Lag, som spelar i finalen och som har ett avstånd på över 200 km till match arenan, får en reseersättning på totalt 2 euro/km/lag.

10 § Avgifter och priser

Deltagaravgifterna samt avgiften för walk-over och avgifter för att avbryta tävlingen beslutas årligen skilt.

Varje år betalas prissummor som bestäms skilt av Bollförbundet. Det lag som vinner tävlingen under ett ojämnt år kvalificerar sig till nästa års UEFA Regions Cup.

11 § Övriga bestämmelser

I Finska Regions Cupen är även övriga av Finlands Bollförbunds regler och bestämmelser ikraft i tillämpade delar.