Yli-ikäisyysanomus Vaasan piiri 2018

Anomukset käsitellään ensimmäisen kerran, kun kyseessä olevan ikäluokan ilmoittautumisaika on umpeutunut. Yli-ikäisyysanomukset käsitellään viimeistään viikon kuluessa. Jalkapallon kevätkierroksen ottelujen osalta anomuksia ei käsitellä 31.5. jälkeen ja syyskierroksen osalta anomuksia ei käsitellä 2.9. jälkeen.

1. Yli-ikäisyyslupa voidaan myöntää piirin kilpailutoiminnassa nuorten sarjan pelaajalle, joka on syntynyt ko. sarjan ikäluokkaa edeltävän vuoden aikana.

2. Yli-ikäisyyslupaa tulee aina etukäteen anoa alempana löytyvällä lomakkeella.

3. Yli-ikäisyyslupa on voimassa yhden pelikauden ja se on valtakunnallinen. Osallistuttaessa piirin ulkopuoliseen tapahtumaan on seura velvollinen tarkistamaan järjestäjältä yli-ikäisiä pelaajia koskevat turnauskohtaiset säännöt.

4. Joukkueelle voidaan myöntää enintään 5 poikkeuslupaa (yli-ikäisyyslupaa ja kaksoisedustuslupaa yhteensä).

5. Pelaajalle voidaan myöntää kaksoisedustus- tai yli-ikäisyyslupa, mutta ei molempia samaan aikaan.

6. Pelaaja voi pelata ainoastaan siinä juniorijoukkueessa johon hänelle on myönnetty yli-ikäisyyslupa, eli pelaajalla ei ole pelioikeutta muissa nuorten sarjojen joukkueissa. Mikäli tätä määräystä rikotaan, niin pelaaja on ollut pelioikeudeton ja hänen poikkeuslupansa mitätöidään

7. Piirin myöntämät yli-ikäisyysluvat merkitään pelaajan tietoihin Tasoon.

8. Jalkapallon ja futsalin kilpailutoimintaa varten yli-ikäisyysluvat on anottava erikseen.

9. Yli-ikäisyysanomuksien käsittelymaksu on 15 € / pelaaja. Käsittelymaksut laskutetaan seuroilta anomuksien käsittelyn jälkeen. Yli-ikäisyyslupa on voimassa vasta kun käsittelymaksu on maksettu.

JALKAPALLON KILPAILUKOHTAISET SÄÄNNÖT

Liiton järjestämät kilpailut

Liiton järjestämissä kilpailuissa noudatetaan kilpailumääräysten 14 § 6 momentin mukaista yli-ikäisyyssääntöä.

Puolen Suomen Liiga ja Aluesarja

Piirien yhteisesti järjestämässä Puolen Suomen Liigassa tai Aluesarjassa pelaavalle joukkueelle voidaan myöntää enintään 2 yli-ikäisyyslupaa.

Joukkue voi käyttää ottelussa 2 yli-ikäisyysluvan omaavaa pelaaja ja molemmat pelaajat voivat olla ottelussa samaan aikaan kentällä.

Muut piirin järjestämät kilpailut

Muissa kuin edellä mainituissa kilpailuissa joukkueelle voidaan myöntää enintään 5 yli-ikäisyyslupaa.

Joukkue voi käyttää ottelussa kuitenkin vain 2 yli-ikäisyysluvan omaavaa pelaaja ja molemmat pelaajat voivat olla ottelussa samaan aikaan kentällä.

Mikäli joukkueelle myönnetään useampi kuin 2 yli-ikäisyyslupaa, niin joukkueella ei ole mahdollisuutta nousta Aluesarjaan eikä B-nuorten Ykkösen nousukarsintaan.

FUTSALIN KILPAILUKOHTAISET SÄÄNNÖT

Liiton järjestämät kilpailut

Liiton järjestämissä kilpailuissa noudatetaan futsalin kilpailumääräysten 14 § 7 momentin mukaista yli-ikäisyyssääntöä.

Piirin järjestämät kilpailut

Muissa kuin edellä mainituissa kilpailuissa joukkueelle voidaan myöntää enintään 5 yli-ikäisyyslupaa.

Joukkue voi käyttää ottelussa kuitenkin vain 2 yli-ikäisyysluvan omaavaa pelaaja ja molemmat pelaajat voivat olla ottelussa samaan aikaan kentällä.

Mikäli joukkueelle myönnetään useampi kuin 1 yli-ikäisyyslupa, niin joukkueella ei ole mahdollisuutta karsia futsalin SM-lopputurnauksiin.

Futsalin osalta anomuksia ei käsitellä 15.2. jälkeen.