Edustusoikeudet

Edustusoikeus on pelaajan oikeus edustaa tiettyä seuraa virallisessa ottelussa edellyttäen että hänellä on pelioikeus kyseessä olevassa seurassa. Pelaajan edustusoikeus rekisteröityy ensimmäisen kerran siihen seuraan, jonka joukkueessa hän pelaa ensimmäisen virallisen ottelunsa tai jonka pelaajana hän ensimmäisen kerran lunastaa pelipassin. 

Jos pelaaja haluaa siirtää edustusoikeutensa toiseen seuraan, on hänelle pyydettävä edustusoikeus siitä seurasta, missä hänellä on tällä hetkellä edustusoikeus. Pelaajasiirron aloittaa aina uusi seura Pelipaikassa. Kaikkien pelaajien, myös aivan nuorimpien sekä KKI-sarjoissa pelaavien, on tehtävä pelaajasiirto saadakseen edustusoikeutensa uuteen seuraansa. Mikäli pelaajalle ei ole tehty pelaajasiirtoa, ei hänellä ole edustusoikeutta uudessa seurassaan. Katso pelaajasiirron eettiset suositukset >>

Edustusoikeus uudessa seurassa alkaa kun uusi seura on hyväksynyt pelaajasiirron ja kun siirrosta on maksettu asianmukainen siirtomaksu. Siirto on kuitenkin maksuton, jos pelaajalla ei ole ollut pelipassia edellisellä eikä kuluvalla kaudella tai jos pelaajalla on ollut edellisellä tai kuluvalla kaudella kortteli- tai harrastepassi. Edustusoikeusmääräykset koskevat ainoastaan piirin ja liiton järjestämiä virallisia otteluita.

Pelaajasiirto eli edustusoikeuden siirtäminen seurasta toiseen voidaan tehdä jalkapallon osalta 16.11.-2.9. välisenä aikana. Eli ajanjaksolla 3.9.-15.11. ei voi siirtyä. Tämä ei koske leikkimaailmaikäisiä (alle 12v / 2007 tai myöhemmin syntyneet) eikä pelaajia, joilla ei ole ollut pelipassia kuluvalla ja/tai edellisellä kaudella. 

Pelaaja saa edustaa futsalissa eri seuraa kuin jalkapallosarjassa. Näin ollen jalkapallon ja futsalin siirrot ovat täysin omat, eli siirtotapahtumat tehdään erikseen ja maksut suoritetaan erikseen. Piirin sarjoissa pelaavan futsal-pelaajan edustusoikeuden muutoksen voi tehdä 1.7-31.1. välisenä aikana.

Huom. Futsalin kilpailumääräyksissä on määritelty (3§ Määritelmät) pelikaudeksi 1.7.-30.6. ja edelleen kohdassa 12§ Edustusoikeudet seuraavasti koskien sopimuksettoman pelaajan edustusoikeuden rekisteröintimaksua: " 9. Tämän pykälän aiemmista määräyksistä poiketen voi sellainen sopimukseton pelaaja, jolla ei edellisellä eikä kuluvalla pelikaudella ole ollut aktiivisena futsalin lajimerkintää, siirtää vapaasti ja ilman edustusoikeuden rekisteröintimaksun suorittamista edustusoikeutensa uuteen seuraan. Rekisteröintiä ei voi kuitenkaan tehdä 15.2. jälkeen. Ulkomailta tulevan pelaajan osalta sovelletaan 19 §:n määräyksiä." Tapauksissa missä pykälän erikoistapaus toteutuu, mutta Pelipaikka-järjestelmä tarjoaa maksullista edustusoikeuden rekisteröintimaksua, tulee olla yhteydessä Pelipaikan tukipalveluun ennen maksun suorittamista.

Kotimaiset määräaikaiset siirrot >>
Kansainväliset pelaajasiirrot ja -rekisteröinnit >>
Alle 18v kansainväliset pelaajasiirrot ja -rekisteröinnit >>

KIRJAUDU PELIPAIKKAAN     OHJEET JA TUKI